Vesisodan voitot Pohjoispuistokadulle ja Mällinkadulle

Kotkan Asunnot järjesti asukkailleen vuoden kestäneen Vesisota-asukaskilpailun, jossa kilpailtiin yhtiön talojen kesken vedensäästössä. Kilpailu alkoi vapunpäivänä 2021 ja päättyi huhtikuun lopussa 2022. Kilpailussa oli kaksi sarjaa: vähiten vettä kuluttanut talo ja prosentuaalisesti eniten vedenkulutusta vähentänyt talo.

Kilpailussa vähiten vettä kuluttivat Pohjoispuistokatu 4:n asukkaat, jossa kulutus oli vuoden aikana 92 litraa per henkilö. Vertailuna esimerkiksi vuonna 2020 kulutus taloissa, joissa on asuntokohtainen vesimittari, oli keskimäärin 132 litraa per henkilö.

Prosentuaalisesti eniten vedenkulutusta vähentänyt talo oli Mällinkatu 16, jossa vedenkulutus pieneni vuoden aikana 22 prosenttia.

Palkinnoksi 40 euron lahjakortit

Voittajatalojen jokainen asukas saa palkinnoksi 40 euron lahjakortin päivittäistavaraliikkeeseen sekä kunniakirjan. Esimerkiksi nelihenkiselle perheelle tämä tarkoittaa yhteensä 160 euron palkintoa. Kotkan Asunnot järjestää voittajatalojen asukkaille palkitsemistilaisuuden kesäkuussa.

– Vedenkulutus pieneni kokonaisuudessaan hieman yli 3 prosenttia ja kisan kärkitalot pystyivät suuriin pudotuksiin. Erityisesti lämpimän veden säästö tarkoittaa ympäristökuormituksen pienentymistä ja se vaikuttaa suoraan myös vesimaksujen suuruuteen, kertoo Kotkan Asuntojen toimitusjohtaja Juha Tiitta.

Somessa jaettiin vinkkejä vedensäästöön

Ennen kilpailua, huhtikuussa 2021, asukkaille ja muillekin aiheesta kiinnostuneille järjestettiin vedensäästöön liittyvä webinaari yhteistyössä Ramboll Finlandin ja Kymen Vesi Oy:n kanssa. Lisäksi Kotkan Asuntojen Facebook- ja Instagram-sivuilla oli kampanja ja kilpailu, jossa kerättiin someyleisön parhaita vinkkejä veden säästämiseksi.

– Saimme yleisöltä lukuisia luoviakin vinkkejä vedensäästöön. Mieleen jäi esimerkiksi kananmunien tai perunoiden keitinveden käyttäminen kukkien kasteluun ennemmin kuin kaataminen viemäriin. Säästö se on pienikin säästö, sanoo Kotkan Asuntojen viestintäasiantuntija Anita Heikkinen.

– Eniten vettä kuluu kuitenkin hygienian hoitoon, jonka osuus on 45 prosenttia veden kulutuksesta. Esimerkiksi suihkun sulkemisella hiusten pesun ja saippuoinnin ajaksi sekä suihkussa vietetyn ajan lyhentämisellä on suuri merkitys. Lisäksi kannattaa pestä pyykkiä täysiä koneellisia. Ja jos huomaa pienenkin vesivuodon, tulee siitä ilmoittaa heti oman talon huoltoyhtiöön.

Kilpailun lopputulos

Vähiten vettä kuluttanut talo

  1. Pohjoispuistokatu 4
  2. 2. Sudenkatu 3-5
  3. Metsärinne 6

Prosentuaalisesti eniten vedenkulutusta vähentänyt talo

  1. Mällinkatu 16
  2. Sudenkatu 2
  3. Kymenlaaksonkatu 28