Kotkan Asuntojen kiinteistöissä on yhteensä 53 väestönsuojaa. Kaikki väestönsuojat on tarkastettu ja niiden varusteet on päivitetty ajan tasalle vuosina 2020 ja 2021. Väestönsuojien varusteluettelo löytyy talon pelastussuunnitelmasta. Varusteisiin kuuluvat myös joditabletit.
Talojen porrashuoneiden ilmoitustauluilla on turvallisuusohje, josta voi tarkastaa, missä talon väestönsuoja sijaitsee. Väestönsuojan ovi on merkitty tunnuksella, jossa on oranssilla pohjalla sininen kolmio.
Aivan kaikissa kiinteistöissä väestönsuojaa ei ole. Näiden kiinteistöjen osalta viranomainen ohjaa asukkaat tarvittaessa yleiseen väestönsuojaan. Asukkaat voivat halutessaan hankkia kotiin joditabletteja apteekista.
Kotkan Asuntojen kohteisiin tehdään riskikartoitus säännöllisesti kahden vuoden välein Safetumin toimesta. Tarkastuksissa käydään läpi väestönsuojien lisäksi myös alkusammutusvälineet, kerrosopasteet jne.
Väestönsuojaa ei oteta käyttöön kaikissa poikkeus- tai vaaratilanteissa. Viranomainen voi ohjeistaa tilanteesta riippuen myös esimerkiksi sisälle (omaan asuntoon) suojautumiseen, tai talosta ja alueelta poistumiseen. Kaikissa tilanteissa tulee kuunnella viranomaisten ohjeistusta.
Mikäli väestönsuojan tai sen tarvikkeiden käyttöönotolle tulee määräys, Kotkan Asunnot järjestää sen yhteistyössä huoltoyhtiön kanssa.
Talon pelastussuunnitelma
Jokaisella talolla on oma pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelmassa on laajasti tietoa erilaisista vaara- ja riskitilanteista (tulipalo, sisälle suojautuminen, kaasuvaara jne.) sekä toimintaohjeet erilaisiin tilanteisiin. Suosittelemme, että kaikki asukkaat tutustuvat oman talonsa pelastussuunnitelmaan Kotkan Asuntojen verkkosivuilla.
Mikäli asukkaalla ei ole mahdollisuutta internetin käyttöön, pelastussuunnitelman voi noutaa Kotkan Asuntojen asiakaspalvelusta, tai asiakaspalvelu voi postittaa sen asukkaalle.
Oman talosi pelastussuunnitelman löydät verkkosivuiltamme näin:
- Avaa ylhäällä olevasta valikosta Tutustu taloihin -sivu
- Valitse (klikkaa) kaupunginosa, jossa asuintalosi on
- Valitse oma asuintalosi
- Vieritä alaspäin ja valitse taulukosta Lue pelastussuunnitelma -linkki
- Valitse avautuvasta näkymästä vasemmalla oleva laatikko ”Tutustu pelastussuunnitelmaan”
Pelastussuunnitelman nouto tai tilaus postitse (mikäli internet ei ole käytössäsi)
Kotkan Asuntojen asiakaspalvelu
Gutzeitintie 8
kotkanasunnot@kotka.fi
puh. 05 234 5407
Tutustu myös:
Kymenlaakson pelastuslaitos: Väestönsuojelu Kymenlaaksossa, artikkeli 8.3.2022