Runeberginkatu 7:n peruskorjattua taloa ja asuntoja esiteltiin taloon muuttaville huhtikuun lopussa. Rovaniemeläislähtöinen Elia Arponen ja Jyväskylästä kotoisin oleva Saana Kuisma ihastuivat Hovinsaaren monimuotoiseen ympäristöön.
Elia Arponen ja Saana Kuisma pääsivät esittelyssä tutustumaan niin tulevaan asuntoonsa kuin uutuuttaan hohtaviin saunatiloihin, varastoihin ja talopesulaan. Tutustumiskäynnillä lasitetut parvekkeet olivat valmistumassa ja pihan rakentaminen työn alla. Esikoistaan odottava pariskunta oli tyytyväinen näkemäänsä ja heitä helpotti tieto, että pihakin valmistuu jo kesäkuun aikana.
– Asunto tuntuu heti tosi omalta. Ikkunoista näkyy puita ja luontoa, ja vauva voi nukkua vaunuissa parvekkeella, Saana Kuisma ihastelee.
Pelkästään upouusi asunto ei ole syy Hovinsaarelle muuttoon, vaan saari viehättää myös alueena.
– Olen asunut Jyväskylässä Mäki-Matin asuinalueella, joka on hyvin samanlainen kuin Hovinsaari. Sielläkin on vanhempia omakotitaloja sekä uudempia kerrostaloja sekaisin. Minulle tulee täällä kotoisa olo, Saana jatkaa.
Merenkulkuala toi Elian Kotkaan
Elia Arponen muutti Rovaniemeltä syksyllä 2022 opiskelemaan merenkulkua Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKiin. Hän asui ensimmäisen opiskeluvuoden yksiössä Kotkansaarella ja ajoi päivittäin kouluun Hovinsaaren kautta. Alueen monimuotoisuus viehättää myös Eliaa
– Tämä ei ole keskusta mutta ei myöskään tyypillinen lähiö. Minulle merkittävää Kotkassa on sataman läheisyys, laivat, meri ja vanhat rakennukset, Arponen sanoo.
Elia ja Saana ovat tutustuneet Kotkan eri asuinalueisiin, saaristoon ja nähtävyyksiin. Vaikka molemmat ovat kasvaneet sisämaassa, meren läheisyys tuntui heti luontevalta. Hovinsaarikin oli asuntoesittelyyn mennessä tullut tutuksi.
– Olemme käyneet kävelemässä saarella. Päiväkotikin on ihan lähellä. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta muuttaa tänne vauvan kanssa, Saana kertoo.
Elian opinnot kestävät vielä 3,5 vuotta. Saana toivoo saavansa äitiysloman jälkeen varhaiskasvatusalan töitä Kotkasta. Kotka voi mahdollisesti olla pariskunnan asuinpaikka myös pidempään, koska merenkulkualalla työskentelevälle Kotka on hyvä kaupunki asua.
Janne Keskitalo esitteli peruskorjattua taloa Saanalle ja Elialle. Kotkan Asuntojen muita suurempia vuoden 2023 hankkeita ovat Merenkulkijankatu 18:n peruskorjauksen valmistuminen sekä Kyllikinkatu 2-6:n hissien rakentaminen.
Avaruutta ja energiatehokkuutta
Runeberginkatu 7 on valmistunut vuonna 1987. Nyt tehdyssä peruskorjauksessa uusittiin laajasti talotekniikkaa ja korjattiin rakenteita. Taloon asennettiin keskitetty koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto tehokkaalla lämmöntalteenotolla, mikä parantaa energiatehokkuutta ja sisäilman laatua. Myös asuntojen pohjaratkaisuja muokattiin niin, että kaikista kymmenestä asunnosta saatiin toimivia ja avaria.
Runeberginkatu 7:n peruskorjauksen suunnitteli Sitowise. Rakennuttajana toimi Kotkan Asunnoilta kiinteistöpäällikkö Janne Keskitalo, pääurakoitsijana Rakennus-Pakera Oy ja valvontaorganisaationa Insinööri Studio. Pihasuunnittelun ja -rakentamisen toteuttaa Kotkan kaupungin puistotoimi.
Teksti: Anita Heikkinen
Kuvat: Juha Rimpeläinen