Talvella voi olla lyhyitä, parin tunnin mittaisia ennalta suunniteltuja sähkökatkoja. Mahdolliset sähkökatkot johtuvat sähkönjakelun rajoittamisesta tilanteissa, joissa sähkön kysyntä ylittää tarjonnan. Sähkökatkoja voi esiintyä erityisesti kylminä, tuulettomina päivinä. Katkoihin voi varautua ennalta seuraamalla uutisia ja tiedotteita.
Kaikki energiansäästötoimenpiteet voivat auttaa minimoimaan sähkökatkoksia. Sähkökatkoja voi ehkäistä vähentämällä sähkön kulutusta huippuaikoina eli arkisin klo 8–10 ja 16–17 sekä 19–20. Myös mahdolliset sähkökatkot voivat ajoittua näihin kulutuksen huippuaikoihin.
Lisätietoja energiansäästämisestä saa esimerkiksi Astetta alemmas -kampanjan sivuilta
Kannattaa myös muistaa, että sähköt voivat katketa myös muusta syystä kuin sähköpulan takia, esimerkiksi myrskyn takia. Siksi sähkökatkoihin on aina hyvä varautua ennakolta.
Varaudu sähkökatkoihin näin
- Seuraa oman sähkönjakeluyhtiösi tiedottamista. Varmista että sähköyhtiöllä on puhelinnumerosi, jotta saat mahdolliset tekstiviestitiedotteet. Sähköyhtiöt tiedottavat katkoista myös verkkosivuillaan sekä somen kautta.
- Huomioi, että sähkökatkoja voi tulla myös yllättäen, jolloin niistä ei ehditä tiedottaa.
- Huolehdi, että kotona on kaikille asukkaille lämmintä vaatetusta, toimiva taskulamppu ja paristokäyttöinen radio tiedotteiden seuraamista varten.
- Huolehdi, että puhelinten ja tietokoneiden akut on ladattu ennen suunniteltua sähkökatkoa. Hanki tarvittaessa varavirtalähteitä.
- Lisäksi kotona tulisi olla varalta hyvin säilyvää ruokaa, kuten säilykkeitä. Varaa myös juomavettä ja valmista mehua.
Sähkökatkon vaikutukset
- Valot sammuvat ja kodinkoneet eivät toimi
- Lämmitys katkeaa
- Ilmanvaihto pysähtyy
- Hissit pysähtyvät
- Vettä ei välttämättä ole saatavilla
- Rappukäytävän ja piha-alueen valot eivät välttämättä toimi
Toimi näin sähkökatkon aikana
- Pysyttele kotona.
- Älä tee turhaan vikailmoitusta esimerkiksi huoltoyhtiölle.
- Hissin käyttö on kielletty sähkökatkon aikana. Käyttöä on syytä välttää myös, jos on tiedossa, että sähköt voivat katketa.
- Vältä veden kulutusta eli veden laskemista hanoista.
- Käytä lämmintä vettä varoen, sillä se voi yllättäen olla kiehuvan kuumaa.
- Vältä vessan käyttöä. WC-istuimen vesisäiliössä on vettä sen verran, että huuhtelun voi tehdä yhden kerran katkon aikana.
- Sammuta valot ja käytössä olevat sähkölaitteet, esimerkiksi kahvinkeitin ja sähköuuni, katkon aikana. Jätä yksi valaisin päälle, jotta näet milloin sähköt palautuvat.
- Vältä jääkaapin ja pakastimen avaamista.
- Varmista että naapurissa asuvat vanhukset ja yksin asuvat pärjäävät sähkökatkon yli.
- Auta naapureita mahdollisuuksien mukaan ja kutsu tarvittaessa lisäapua paikalle.
- Pysy rauhallisena. Tilanne on ammattilaisten hallussa.
Lisätietoa sähkökatkoihin varautumisesta löydät esimerkiksi näiltä sivuilta:
Kymenlaakson Sähkö: Tietoa sähköpulasta ja sähkökatkoihin varautumisesta >
Kotkan Energia: Sähkökatkojen vaikutus kaukolämpötaloihin >
Fingridin video sähköpulatilanteiden hallinnasta (klikkaa alta):