Kotkan Asunnot Oy:n Vesisota-asukaskilpailussa toinen palkituista taloista oli Mällinkatu 16. Kesäkuisena iltana talon pihalla järjestettiin palkitsemistilaisuus, johon saapui reilut 10 asukasta.
Kahvittelun ohessa Kotkan Asuntojen viestintäasiantuntija Anita Heikkinen toivotti asukkaat tervetulleiksi ja yhtiön toimitusjohtaja Juha Tiitta kertoi kilpailun järjestämisen taustalla vaikuttaneista tekijöistä.
– Kotkan Asunnot pyrkii vähentämään energiankulutusta monin keinoin. Vesisota-kilpailu oli yksi keino innostaa asukkaita mukaan.

Tilaisuudessa asukkaille jaettiin palkinnoksi kunniakirjat sekä lahjakortit päivittäistavaraliikkeeseen. Paikalle saapuneet olivat mielissään saavuttamastaan voitosta.
– Olihan tämä iloinen yllätys. Enkä ole koskaan aiemmin saanut kunniakirjaa! iloitsi eräs talon asukkaista.
Entä kuinka asukkaat olivat kilpailun aikana säästäneet vettä?
– Olen asunut aiemmin omakotitalossa. Ehkä sieltä on jäänyt tapa, että tulee käytettyä tarkasti vettä, sanoi Anne Forsell.
– Vettä voi säästää niin, ettei ole suihkussa kovin kauaa, kertoi Ulla Vaahtomeri oman vedensäästövinkkinsä.

Vedenkulutus Mällinkatu 16:ssa pieneni tarkasteluvuoden aikana 22 prosenttia, eli talo oli prosentuaalisesti eniten vedenkulutusta vähentänyt talo.
– Vesimaksu määräytyy osin koko yhtiön kulutuksen ja kustannustason sekä osin talon oman kulutushistorian mukaan. Jos kulutustaso pysyy yhtä hyvänä, ensi vuodelle pystymme todennäköisesti alentamaan talon vesimaksua, Juha Tiitta sanoo.

Toinen palkittu talo kilpailussa oli Pohjoispuistokatu 4, jossa kulutettiin kilpailun aikana vähiten vettä. Pohjoispuistokadulle suunniteltu palkitsemistilaisuus jouduttiin peruuttamaan, mutta palkinnot on toimitettu voittajille.
Teksti: Anita Heikkinen
Kuvat: Juha Rimpeläinen
Lue myös:
Vesisodan voitot Pohjoispuistokadulle ja Mällinkadulle
Kotkan Asunnot järjestää Vesisodan asukkailleen