Lumityöt työllistävät – toivomme asukkailta kärsivällisyyttä

Sää on jatkunut talvisena. Huoltoyhtiömme tekevät lumityöt suunnitelmallisessa järjestyksessä, huolehtien ensisijaisesti, että lumet on puhdistettu aamulla töihin lähtevien tieltä, ja että huoltoajoreitit ovat puhtaat esimerkiksi hälytysajoneuvoja varten.

Kalustoa on riittävästi, mutta talokohteitakin 135. Sellaisina päivinä kun lunta sataa jatkuvasti lisää, kaikkien talojen pihat eivät luonnollisestikaan voi olla koko ajan täydellisen puhtaita ja ”vasta-aurattuja”. Tässä asiassa toivomme asukkailtamme kärsivällisyyttä. Kaikkien talojen pihat puhdistetaan ainakin kerran vuorokaudessa.

Autojen välien puhdistus kuuluu autopaikan haltijalle 

Olemme saaneet palautetta, että huolto ei puhdista lumia autojen välistä. Tämä on vastuukysymys. Huoltoyhtiöt eivät voi ottaa riskiä autojen naarmuuntumisesta, joten autojen välien putsaus kuuluu autopaikan haltijalle.

Huoltoyhtiöt auraavat kyllä auraushetkellä tyhjänä olevat autopaikat, mikäli kalustolle on tilaa kääntyä. Kahden auton väliseen yhteen tyhjään autopaikkaan suurempi kalusto ei mahdu.

Lumilapioita ja harjoja saa pyydettäessä huoltoyhtiöltä

Jos haluat tehdä lumitöitä omaksi ja naapureiden iloksi sekä samalla haukata hieman happea, se on ehdottomasti sallittu. Jos rappusi edestä puuttuu lumilapio/kola tai katuharja, soita talosi huoltoyhtiöön. Huolto toimittaa välineet saataville.

Jos et tiedä missä lumityövälineitä säilytetään eivätkä ne ole rapun edessä, tämäkin asia selviää soittamalla omaan huoltoyhtiöön. Talojemme kiinteistönhoidosta vastaavat Suulisniemen Huolto ja Kotkan Kiinteistöpalvelu. Tarkista talosi oikea huoltoyhtiö ennen yhteydenottoa talon ilmoitustaululta.

Huoltoyhtiöiden asiakaspalvelunumerot:
Suulisniemen Huolto puh. 045 318 7889
Kotkan Kiinteistöpalvelu puh. 05 215 003